Etnisen muodin studio ”Neofolk” on toiminut Udmurtian valtionyliopiston udmurttilaisen filologian tiedekunnassa vuoden 2003 helmikuusta. Tänä aikana on luotu kolme kokoelmaa ”Lymshor-Ujpal” (?Etelä-Pohjoinen?, tarkoittaa eteläisiä ja pohjoisia udmurtteja, joiden puvut eroavat toisistaan melko lailla), ”Ajshet” (?Esiliina?) ja ”Takja” (perinteinen naimattomien naisten päähine, joka on koristeltu kolikoilla ja).
     99% udmurttilaisen folologian tiedekunnan opiskelijoista on maalta kotoisin. Kaupungissa he asuvat asuntolassa. Joutuessaan kaupunkiympäristöön, he voivat menettää kansallista omaleimaisuuttaan, myös vaatetuksen osalta. Niin kutsuttu massakulttuuri voi johtaa ihmisen yksilöllisyyden katoamiseen. Studion tehtävä on tietoisesti vastustaa tätä tendenssiä säilyttämällä jälkteollisessa kulttuurissa ainutkertaisia yksilöllisiä piirteitä, tässä tapauksessa vaatetuksen avulla. Loistava saksalainen sananlasku sanoo ”Kleider machen Leute” (? Vaatteet tekevät ihmisen`). Vaatteilla on paitsi käytännöllisen merkitys myüs kulttuurinen merkitys. Ne voivat osoittaa yhteiskunnallista asemaa, olla taiteilijan luomistyön materiaalia ja ilmaista yksilöllistä tyyliä ja makua. Tämä silmällä pitäen tuntuu ajankohtaiselta opettaa opiskelijoita pukeutumaan kauniisti ja samalla säilyttämään vaatetuksessa kansallisia piirteitä.
     Muotihuoneen luominen juuri Udmurttilaiseen tiedekuntaan on sidoksissa udmurtin etnoksen kanssa. Pieni kansa säilyttää isoja paremmin kulttuurissaan arkaaisia piirteitä. Kansan suulliseen kulttuuriin tiedekunnan opiskelijat erikoistuvat opinnoissaan, mutta samalla he ovat myös kansan aineellisen kulttuurin aitoja edustajia. He ovat ehkä vanhemmiltaan oppineet käsityötaitoja, perinteistä taiteellista makua. Kaiken tämän pitäisi voida säilyä. Ei ole järkevää pukea polyesteriin kansaa, joka on aina pukeutunut villaan ja pellavaan.
     Neofolk on nykyaikaisen muodin suuntaus, joka yhdistää kolme tekniikkaa: vintage, etno ja kantri. Vintagen mukaan yhdistellään vanhoja perinteellisiä ja nykyisiä vaate-elementtejä. Etnossa vaatteita, myös valmisvaatteita, koristellaan kansallisornamentein ja perinteisin koristekuvioin. Kantrissa kokeillaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta, naiivisuus ja yksinkertaisuus ovat avainsanoja. Kaikkia kolmea tekniikkaa yhdistää uskollisuus luonnollisille materiaaleille. Alueelle tyypillisimpiä niistä ovat villa ja pellava, mutta myös puuvillaa, silkkiä ja viskoosia käytetään. Yksikään eläin ei joudu kärsimään sellaisen materiaalin tuotannossa. Pääasialliset valmistustekniikat käsin ompelemiseen ja kutomiseen ja helmikirjailuihin. Työssään opiskelijat käyttävät kankaita, joita he ovat löytäneet isoäitiensä ja –isiensä vaatearkuista. Sellaisella kotikutoisella pellavalla saattaa olla ikää 100 vuotta.      Studiota ei voi pitää ainoastaan kansallisen käsityön elvyttäjänä. Vanhat tekniikat eivät ole päämäärä vaan keino. Studio ei tietenkään pyri ammattimaisuuteen, vaan se on opiskelijoille harrastus, yritys pukeutua tyylikkäästi minimaalisin rahallisin pannostuksin, toteuttaa jokaisessa ihmisessä asuvaa luovuutta. Vaatteet ovat nuorille sosiaalisesti tärkeitä. Jos nuori ei voi pukeutua hyvin taloudellisista syistä, kokemus voi olla nuorelle jopa traumaattinen. Stuodio opettaa nuoria pukeutumaan kauniisti, mutta halvasti. Käsityötaidot eivät muutenkaan liene kenellekään haitaksi. Studion päämääränä on perintiesen kansallisen vaatetuksen säilyttäminen, tunnetuksi tekeminen ja kehittäminen.
     Vaatteita esittelevät muotinäytöstyyppisesti monenlaisissa tapahtumissa opiskelijat itse. Kenenkään ei tarvitse täyttää mallin mittoja. Riittää kun on halua ja taitoa tehdä itselle yksilöllisiä vaatteita. Myös musiikki näissä näytöksissä on neofolk-henkistä (eräät izhevskiläiset folkrokki-ryhmät ja karjalainen yhtye ”Spartak”).